Valmennuksen teoriataustasta
Valmennuksessa hyödynnän teoreettisesti kognitiivisen
käyttäytymistieteen oppeja. Sen mukaan voimme vaikuttaa toiminnallamme
ajatuksiimme, tunteisiimme ja kehoomme. Nämä kaikki vaikuttavat myös
toisiinsa. Esimerkiksi rentoutuneessa kehossa ajatus juoksee paremmin,
tunteet ovat myönteisempiä, hankalia tunteita on helpompi sietää ja
tietoisten valintojen tekeminen toiminnassa tulee mahdolliseksi.
Positiivinen
psykologia on toinen valmennuksen taustalla vaikuttavista
teoreettisista viitekehyksistä. Sen mukaisesti keskitymme valmennuksessa
onnistumisiin ja siihen, mikä toimii. Pyrimme myös kehittämään hyvän
mielen taitoja, jotka ovat olennainen osa positiivisen psykologian
oppeja. Niiden avulla elämästämme tulee joustavampaa, voimme itse
vaikuttaa omaan mielen tilaamme ja vahdistamme itseämme kohtaamaan elämän vastoinkäymisiä.
Usein käytämme energiaamme turhaan sellaiseen, mille emme voi mitään. Valmennuksen olennaisimpia asioita on ratkaisukeskeisesti tunnistaa, mihin voimme itse vaikuttaa ja lähteä tutkimaan, miten sen teemme.